SHETLANNINLAMMASKOIRA

                      TAIKAHÄNNÄN NIISKUNEITI ” NIISKU”

                                                         SYNT.12.10.2008

           KASVATTAJA  KIRSI YLIRUOKANEN

           Koiranet

Niisku on perheemme uusin tulokas. Sheltti on ollut haaveenani jo yli 10 vuotta ja nyt haaveeni on vihdoin toteutunut. Niisku on taistelutahtoinen ja reipas tyttö. Pitää pintansa belgien joukossa, luulee olevansa yksi belgeistä. Vauhtia tässä neidissä kyllä on.Niiskulla on erittäin suuri ego ja niinpä hän on arvoasteikossa todennäköisesti noussut jo Fiian yli.

Niiskun harrastaa  agilityä.   Mitä vaan aletaan tekemään  Niisku innostuu asiasta heti. Motivaatiota tekemiseen löytyy. Tällä hetkellä meidän ongelmana agilityssä on koiran sosiaalinen luonne. Niisku on sitä mieltä et kaikki ihmiset rakastavat häntä. Epävirallisissa ollaan käyty treenaamassa sitä että jokaista ihmistä ei tarvi moikata jne. Virallisissa olisi tarkoitus startata ensi vuoden puolella. Niisku on perinyt isältään myös sirkuskoiran geenejä, pikku koira hyppää tasajalkaa melko korkealle ja saattaa tehdä ilmassa muutaman pyörähdyksenkin. Imurin paimentaminen ja haukkuminen pikkukoirasta on myös kivaa puuhaa. Niisku myös rakastaa painimista meidän belgi Lumen kanssa. (Lumen mielestä joskus ehkä liikaakin:)

Niisku ei ehkä värillisesti ole ihan tyypillinen sheltti mutta sepä tytöstä niin ainutlaatuisen tekeekin luonteensa lisäksi.